LUDU 4 KUUKAUTTA - KOLMASOSA VAUVAVUODESTA TAKANA

22.10.2017


Tänään on se suuri päivä, kun poikanen täyttää neljä kuukautta ja sehän tarkoittaa sitä, että eilen jo maistettiin ensimmäistä kertaa sosetta. Bataatti kelpasi oikein hyvin ja on se niin suloisen näköistä, kun toisen kieli menee ihan samalla tavalla sen bataatin kanssa, kuin pullon kanssa. Paljon sosetta työntyi siis suusta ulos, kuten kuuluukin, mutta kyllä hän varmasti sellaisen teelusikallisen sai masuunkin asti. Ihana pieni murunen alkaa olla jo iso vauva. 

Nukkuminen Ludulla on vähän parantunut tässä kuukauden aikana. Öisin hän saattaa nukkua ensimmäisen unipätkän jopa 5-6 tuntia tai sitten nukkuu vaikkapa kaksi 4 tunnin pätkää. Aamuyöt on levottomampia. Päivisin hän on muutaman kerran nukahtanut sisällä paikallaan oleviin vaunuihin tai omaan sänkyyn. Unta näin on riittänyt kerran jopa tunnin ajaksi, jolloin lähdin kyllä todellakin ylös katsomaan, että onko siellä kaikki kunnossa :) 


Aivan valtavan hurmaavasti Ludde on alkanut nauramaan ja isoveli on tietenkin hänen suurin idolinsa. Isoveljelle hymyillään maailman leveintä hymyä, vaikka Nopsu ei muuta tekisi, kuin mussuttaisi leipää pöydän ääressä. Silmissä näkyy sellainen ihailu, että tietää kenen perässä pikkuinen tulee kaiken elämässään tekemään. Ainakin lapsena :) 

Ludun kanssa elämä on oikeastaan aika helppoa päivisin. Hänet on tosi helppo ottaa mukaan minne vaan, koska hän lähes takuuvarmasti nukkuu bussin tai auton hurinassa. Tai jos ei nuku, niin jaksaa yleensä tyytyväisenä jonkin aikaa katsella viliseviä maisemia tai ihmisiä. 

Ludde on oppinut tämän viikon aikana tarttumaan käsillään leluihin ja viemään ne salamana suuhunsa tutkittavaksi. Pienet legot on siis jo pidettävä pikkumurmelin käsien ulottumattomissa. 


Valtavasti nuori herra kuolaa - kuolalappuja saa vaihtaa kolme tai neljäkin kertaa päivässä kuivaan. Alaikenissä näkyy pari valkoista pistettä, mutta niin siellä on näkynyt jo kuukauden ajan. Saas nähdä, koska hampaat oikeasti puhkeavat sitten ikenen läpi. 

Mahallaan ollessaan Ludu kannattelee joten kuten päätään ylhäällä. Kovin kauaa hän ei sitä jaksa ja laskeekin leukansa sitten omia käsiä vasten ja keskittyy nauttimaan sormiensa suuhun tunkemisesta. Kerran hän on vähän heijannut itseään kyljelleen, mutta muuten kääntymiset ja liikkumiset on ihan vauvantossuissa. Ehtiihän sitä. 

Aivan kertakaikkisen suloinen neljäkuinen pieni mies meillä siis asuu!

Mittoja päivitän taas neuvolan jälkeen, joka on vasta ensiviikkoa seuraavalla viikolla. 


Tykkää
Kaiken tunkemisesta suuhun - erityisesti äitin sormien. Yhden kerran perusteella pitää myös bataatista. Sekä rakastaa isoveljeään. 

Ei tykkää
Kynsien leikkaamisesta. Vaunuissa odottamisesta, kun äiti vetää pikavauhtia omat vaatteet päälle. 

Suosikkiruokaa
Maito ja se bataatti! 

Pituus
66cm

Paino
8330g

Vaatekoko
68 






4 kommenttia:

  1. Anonyymi22/10/17

    Jos vauva kolaa ruokaa kielellään, hänellä ei ole vielä kiinteiden aloitukseen tarkoitettuja syömisvalmiuksia. Mikään kiire ei vielä olekaan, vaikka olisikin korvikeruokittu vauva. :) <3 Suositus on 4-6kk (korvikeruokituilla mielummin neljä kuin kuusi, mutta aina valmiuksien mukaan), mutta valitettavasti moni neuvola (etenkin lääkäri) paukuttaa uutta suositusta vanhemmille oikoen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ei täällä mikään tarkoitus olekaan vielä saada masua täytettyä soseruualla. Kunhan annetaan maisteltavaksi ja totuteltavaksi sen mukaan, miten L itse tuntuu jutusta tykkäävän. Tänään hän jo hoksasi hyvin, miten kielen kanssa tulee toimia ja olisi syönyt niin monta lusikallista, kun hänelle vain annettiin. Toki pidämme aluksi määrät hyvin maltillisina :)

      Poista
  2. Anonyymi22/10/17

    Ihana kuvaus neljän kuukauden ikäisen vauvan elämästä, niin täynnä rakkautta ja iloa ja kaikkea uuden oppimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista kommentista :) Näin se on! Jotenkin maagiset kuukaudet nämä, kun opitaan niin monia uusia taitoja!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan