MAITOALLERGIA VAUVALLA?

25.9.2017


Homma alkoi ihottumasta Ludden päässä. 

Ei, se alkoi aiemmin. Nopsun maitoallergiasta. 

Ei, vaan oikeastaan se alkoi yli 30 vuotta sitten MINUN maitoallergiasta. 

Minulla oli maitoallergia vauvasta aina kuusivuotiaaksi asti. Nopsulla oli maitoallergia syntymästään noin kahden vuoden ikään asti. Tätä pohjaa vasten synnärillä kyselin lääkäriltä, että mitä maitoa lapselle korvikkeena (tarvittaessa) annan? Voinko suoraan olettaa, että hänkin saattaa olla herkistynyt lehmänmaidolle ja antaa allergiakorviketta. Ei missään nimessä, vastasi lääkäri. Ei mitään oletuksia. 

Ja näin päädyimme antamaan tavallista, tosin hypoallergenic-tyyppistä korviketta. Hormoninäppyjen ja runsaan pään karstan kadottua Ludun pää jäi tosi kutisevaksi ja punoittavaksi. Jos hänellä ei ollut töppöset kädessä, raapi hän päänsä ihan täyteen verinaarmuja. Pää oli kerrassaan pahan näköinen. Varasin ajan tutulle lääkärille (Nopsun allergialääkäri), jotta saisin hyvät voiteet pään kutinan hillintään. 

Lääkäri heitti lähes jo kättelyssä tiskiin maitoallergiakortin. Hän kertoi, että jos perheessä on  (ollut) maitoallergiaa, yleinen suositus tällä hetkellä on vauvallekin aloittaa allergiakorvike. Jaahas! No tätä kun varta vasten sairaalassa kysyin... 


Saimme mukaamme kortisonivoiteen pään kutinaan, mutta koska iho oli myös muualtakin lievästi ihottumainen saimme suosituksen siirtyä allergiakorvikkeelle muutamaksi viikoksi. Ludulle tehtiin myös suppea pricktesti, jossa mahdolliset ihoreaktiot katsottiin maitoon, kalaan, kananmunaan ja.. no.. mikä on neljäs yleinen allergeeni vauvoilla/pienillä lapsilla? Soija? En muista. 

Kaikki testit näyttivät negatiivista. Tiesin kuitenkin itsekin, että pääosin suolisto-oireinen maitoallergia ei iholle välttämättä pattia nosta. 

Hauskana lisähuomiona, että itseltäni kun testattiin eläinallergioita, niin se "kissan" patti levisi niin suureksi, että peitti alleen seuraavankin allergeenin läikän :) 


No kotona sitten saatiin hyvät järkytykset apteekista, kun purkki tuota erikoiskorviketta maksaa 25 euroa. Tyyppi juo sen muutamassa päivässä, viimeistään neljässä. Kelakorvausta ei saa ennen allergiadiagnoosia ja sen taas saa vasta kaksoissokkoaltistuksen jälkeen. 

Noin viikon kuluttua soitin lääkärille uudelleen, koska en tiennyt mitä tehdä. Iho oli paremmassa kunnossa, mutta siitä lienee kiittäminen tujun kortisonikuurin. Mahan toiminta samanlaista kuin ennenkin (ellei vähän huonompaa) eikä muuten erityisemmin tyytyväisempi tai tyytymättömämpi vauva. Lääkäri ehdotti, että heitetään kotona ihan tavallinen maito kehiin ja katsotaan mitä siihen sanoo. Kävin samana iltana hakemassa kaupasta Tuutia ja seuraavana aamuna alettiin antamaan sitä. No mitä kävi? 


Ei mitään. Eli näin kotidiagnoosilla voimme todeta, että ei tällä pojalla nyt maitoallergiaa näytä olevan. Sen sijaan atooppinen iho kyllä. Tosi helpottavaa. Samalla on testattu tosiaan nuo muutamat muutkin allergeenit, joista pahimmillaan voisi tulla anafylaktinen shokki, joten hieman huojentunein mielin voimme vajaan kuukauden (!!) päästä suunnata kiinteän ruuan maistelun maailmaan! 

Näin! Yhtä lääkärikäyntiä, muutamaa puhelinsoittoa ja erikoiskorvikkeeseen palanutta satasta köyhempinä :) 

Onko siellä lukijoissa muita maitoallergiaan tutustuneita? Tai muuten allergisia lapsia? Omakohtaista kokemusta on allergioista kyllä varsin laajasti täällä minulla :) 

9 kommenttia:

  1. Huh, aika suolainen hinta jostain mitä ilman ei voi vauva olla. No mutta onneksi näin ja pikkumiehellä ei ollut maitoallergiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Koetin saada sitä vakuutukseenkin, mutta he vain kylmästi totesivat, että "ei kata, kun on ravintovalmiste", että eihän vakuutus kata apteekista mitään pastillejakaan tai vitamiineja. Pikkuisen meinasi kiehahtaa, että tämä on Lääkärin Reseptillä määräämä RAVINTOVALMISTE, jota ilman vauva ei oikeasti voi elää! Hmmmppgghhhhfff... :D

      No mutta juu, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiva juttuhan tämä on, että ei ole allergiaa, niin helpottaa tosiaan noita kiinteiden maisteluitakin :)

      Poista
  2. Anonyymi25/9/17

    Ja vatsan toimintaan auttaa aina laksatiivi-Kata ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kataksatiivi on takuuvarma :D (tähän se apinat käsillä emoutsi)

      Poista
  3. Onneksi tarina päättyi hyvin! :) Meillä on ollut myös atooppista ihoa ja muut allergiat ovat toisin kuin teillä näyttänyt kyntensä vasta n. 4-ikävuodesta alkaen. Mitään allergiaa meillä ei vielä olla todettu, mutta omena, herne ja jotkut muut hedelmät aiheuttavat välittömän reaktion meidän vanhemmalla tyypillä.. Yyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, voihan ne allergiat puhjeta tosiaan kai vähän vanhempanakin. Itsehän olen jo vauvana ollut niin allerginen, että mulle on ollut vain muutaman ruoka-aineen lista, joita mulle sai antaa. Kasvoin vissiin keitetyllä perunalla, porkkanalla ja lihalla. Ja soijamaidolla , jota kultaisella kasariluvulla sai vaan reseptillä apteekista :)

      Poista
  4. Kylläpäs kuulosti tutulta�� minun minimiehelle tuli 3kk iässä ihottumaa joka paikkaan (nyt 6kk) ja olin ihan varma että allergia suossa ollaan taas (isoveli 3v 9kk oli ensimmäisen vuoden kaikelle allerginen). Yksityiselle lääkärillä-maidon vaihto-rasvaus ja tilanne rauhottui. Palattiin takas NAN.ha maitoon eikä tilanne muuttunut, joten diagnoosina atooppinen iho (allergia testit tehtiin verikokeena��). Ajottain iho vaatii kortisoonia mutta on suht hyvässä kunnossa, kiinteitä menee mutta joistain (bataatti/porkkana)tulee iho-oireita. Tsemppiä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa miten identtinen tarina siellä! Jep, meillä vasta edessä pienemmän kohdalla nuo kiinteiden maistelut.. jännityksellä odotan :)

      Poista
  5. Kylläpäs kuulosti tutulta�� minun minimiehelle tuli 3kk iässä ihottumaa joka paikkaan (nyt 6kk) ja olin ihan varma että allergia suossa ollaan taas (isoveli 3v 9kk oli ensimmäisen vuoden kaikelle allerginen). Yksityiselle lääkärillä-maidon vaihto-rasvaus ja tilanne rauhottui. Palattiin takas NAN.ha maitoon eikä tilanne muuttunut, joten diagnoosina atooppinen iho (allergia testit tehtiin verikokeena��). Ajottain iho vaatii kortisoonia mutta on suht hyvässä kunnossa, kiinteitä menee mutta joistain (bataatti/porkkana)tulee iho-oireita. Tsemppiä��

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan