MUKSUTREFFIT ELI NAURUSAARELLINEN BLOGGAAJIA JA LAPSIA

27.3.2017


Olen ollut vuoden verran Kaksplussan verkostoblogeissa mukana. Kovin aktiivisesti en ole ryhmään panostanut ja syy lienee se, että tämä kulunut vuosi on pitänyt sisällään työpaikanvaihdon, asunnon etsimisen, ostamisen ja oman myynnin sekä tietysti raskauden alun ja vauvan odotuksen. Eli niin sanotusti kiirettä on pitänyt :) Nappasin kuitenkin kiinni Muksutreffit-kutsuun - lähinnä siksi, että paikkana oli meille todella kätevän matkan päässä sijaitseva Naurusaari. Jumbon/Flamingon yhteydessä sijaitseva Naurusaari on sisäleikkipaikka, jossa ollaankin muutamia kertoja käyty taapero-Nopsun kanssa. Tykkäsi silloin, mutta pojat - tykkäsi nyt! Leikkipaikalla on mukavasti tekemistä aika monen ikäiselle leikkijälle. Ihan pienimmät voivat rakennella isoja pehmeitä legopalikoita tai vain taaperrella ympäriinsä ihmetellen. Isommille taas on jos jonkinlaista kiipeilymahdollisuutta, pelikenttää ja katonrajassa kiermurtelevia "ryömintäputkia", joten hiki on varmasti pinnassa ja hauskaa riittää. Pari tuntia aikaa menee helposti!  



Naurusaareen saa myös järkättyä erilaisia synttärijuhlia, jolloin käyttöönsä saa ns. synttärihuoneen. Varmasti aika ikimuistoinen tapa järkätä synttärit - ja myös helppo itselle :) Ja lapsille takuuvarma viihtyminen. Itse ajattelen tämmöisten sisäleikkipaikkojen olevan ennenkaikkea pelastus silloin, kun ulkona on päivästä toiseen karsea keli ja lapsen kanssa alkaa kotona seinät kaatua päälle. Luulenpa siis, että mekin suuntaamme tulevana syksynä muutaman kerran viettämään aikaa juurikin Naurusaareen...



Pakko mainita, että hitsit toi lapsi on taitava mailan ja pallon kanssa! Viimeksi tyyppi on mailan varressa ollut viime kesänä (eikä silloinkaan mitenkään erityisen tiheästi) ja täällä hän kuljetti palloa ja laukoi kohti maalia kuin mikäkin sählyammattilainen. Äiti katsoi vieressä suu auki ja joku tuntematonkin kommentoi, että "onpa taitava lapsi". Joo-o, J:n kanssa pähkäiltiin, että nyt on geenit kyllä hypänneet yhden tai useamman sukupolven yli. J jopa hetkellisesti loi pidemmän katseen meikäläiseen, kunnes totesi, että "No, kyllähän se ihan minulta näyttää kuitenkin." ;)





Oli hauska tavata livenä myös muita bloggaajia, koska en heitä aiemmin ollut koskaan nähnytkään. Marian kanssa tosin tunnetaan ihan oikeassa elämässäkin, joten se toi vähän turvaa kaikkien vieraiden äitien ja lasten keskellä. Joku pieni ujous iski, koska jännitti vähän alkaa juttusille muiden kanssa... Ehkä myös koin pientä huonoa omaatuntoa, koska ehdin aika vähän lukemaan näitä kollegojen blogeja.. Olin kuitenkin reipas ja tuli juteltua ainakin Yli Pyykkivuorten Hannan kanssa sekä Eat Hoop Love -blogin Jerinan kanssa. 


Ja tätä bloggaajaa ei ilmeisesti vielä ole ihan piloille hemmoteltu yhteistyölahjojen kanssa, koska olin koko loppu päivän aivan superfiiliksissä lahjakassista, jonka saimme mukaan! Siis aidosti WAU! Niin siistejä tuotteita ja meille aivan huippuosuva juttu, koska siellä oli paljon vauvatavaraa :) Ykkösihastus toi musta tupsulippis. Nopsu tulee NIIN olemaan pihan viilein kundi päikyssä tänä keväänä, hihi! Suurkiitos tapahtuman sponsoreille, jotka tässä alla logoina sekä linkkeinä. Kiitos myös tapahtuman järjestäjille! Pandamama on ehdottomasti jatkossakin mukana - seuraavalla kerralla varmaankin sitten jo kahden lapsen kanssa!




5 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata, vaikka ei sen enempää kerettykään jutteleen! Vaikutit tosi mukavalta. :) Ja onneks en oo ainut, joka potee vähän huonoa omaatuntoa siitä, ettei kerkeä kovin paljoa muiden Kaksplussalaisten blogeja lukemaan (saatikka kommentoimaan!)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samat sanat! Teidät tunnisti niin helposti noista ruseteista ja muutenkin tietysti hymyilevästä olemuksesta :) Ehkäpä pian joku uusi tapaaminen ja ehtii vähän paremmin tutustumaan muihin - vaikka lasten kanssahan se on vähän tuota perässä juoksemista :)

      Poista
  2. Anonyymi28/3/17

    Mistä tuo tupsulippis on? :D

    VastaaPoista
  3. Se on tämmöinen uudehko suomalainen merkki, kuin Kiddow! Aivan SUPER magee, eikö olekin!! <3 http://www.kiddow.fi/

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kivalta tapahtumalta :D On kiva nähdä muita bloggaajia ja vaihtaa kuulumisia.. <3

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan