Kaksplus.fi

18.6.2017

RASKAUSVIIKOT 0-42

Tänään tuli täyteen 41 viikkoa raskaana olemista. Ja voin sanoa, että kohtuullisen täynnä olenkin tätä hommaa. Ylävitoset ja kilo suklaata niille, jotka painaa viikon tai pari yliaikaa. Tiedän, että "tavalliselle ihmiselle", joku viikko ylimääräistä odotusta ei kuulosta juuri miltään, mutta jokainen tämän läpi käynyt tietää, että jokainen päivä tuntuu viikolta ja sisältää tuhat tunnetta laidasta laitaan, ja joillain isojakin fyysisiä vaivoja - toisaalta tuskaa on sekin, kun mitään ei tunnu tapahtuvan! 

Tässä muistojen kirjaan katsaus aina sieltä vauvatoiveesta tähän lasketun ajan jälkeiseen aikaan asti. 


Elokuussa kävimme esikoistemme mammaporukan kanssa Tallinnassa reissulla ja siellä ravintolassa laskut tuotiin jokaiselle erinäköisellä koristeellisella alustalla. Tässä vaiheessa meillä oli jo muutamia kuukausia ollut vauvatoive ja hätkähdinkin saadessani tuon "laskun alusen". Otimme kaikki kuvat omistamme ja vitsailimme siitä, näiköhän "ennusteet" käyvät toteen. 

Odottelun aikana kului ihan hyvä määrä raskaustestejä, sillä en tainnut kertaakaan malttaa odottaa ihan sinne kuukautisten alkuun asti, vaan pari päivää ennen testailin jo. Selvähän se, että negatiivista ne aina näyttivät ja joka kerta itkin sen kyseisen päivän. 

Viimeinen kuva on Tukholman työreissulta, jossa olin tosi väsynyt ja flunssainen. Mutta enpä tiennyt, että pikkuinen tirppana oli silloin jo kyydissä mukana <3 


Nopsun syntymäpäivän aamuna 5.10 tein taas yhden testin, koska en halunnut kuluttaa tuota päivää epätietoisuudessa. Edelliset kuukautiset olivat olleet reilun viikon myöhässä, joten en ihan tiennyt edes milloin nyt vuodon olisi pitänyt alkaa. Menin haalean viivan kanssa J:n luokse hämmentyneenä kertomaan, että tämähän SAATTAA nyt tarkoittaa että... 

Siitä alkoikin aika monen kuukauden iso jännitys siitä, pysyykö kyytiläinen matkassa. Haha, välihuomiona sanottava muuten, että HYVIN TUNTUU PYSYVÄN :D Tein pari sikahintaista digitestiä, joista tämä jälkimmäinen toi vähän jo varmuutta, koska siinä näkyi, että viikkoja on hieman ehtinyt jo kertyä. 

24.10. koetti viimein päivä, jolloin pääsimme varhaisultraan kurkistamaan, onko siellä joku. Ja olihan siellä. Saimme lasketuksi ajaksi 11.6. 


Koska tiesin, että vielä on pitkä matka "varmoille viikoille" pidin toivoa yllä ostamalla reippaasti muutamia vaatteita vauvalle. 

Huono oli tuli seuraksi heti varhaisultran jälkeen ja pitikin mukavasti otteessaan monta kuukautta. Ja voin sanoa, että jos suolakurkut olivat kotoa loppu, se oli katastrofi se! Söin niitä varmaan monta kiloa! 

Joulukuun toisena päivänä oli viimein aika sinne ensimmäiseen "viralliseen" ultraan ja helpotus oli valtava, kun ruudulla näkyi aktiivinen ja kovin söpöltä näyttävä pieni ihmisen taimi. Meistä tuo murunen näytti ihan tytöltä ja pahoinvoinnista päätellen uskoin itsekin odottavani tyttöä. 


Hei katsokaa miten "iso" vauvamaha. Buhaha. 

Ensimmäinen neuvolakäynti pikkuisen kanssa. Olin tuossa kohdassa kyllä tosi ylpeä toisen lapsen odotuksesta. 

Ja hyvin väsynyt. 


Se ainut juttu ehkä, jota raskaanaolossa voin joskus lämmöllä muistella: söpö alkuraskauden masu ja äitiysfarkkujen mukava syleily. 

Vauvanvaatteita piti saada jo tammikuussa pestä ensimmäinen erä. 

Rakenneultrassa kävimme tammikuun 24. päivä ja siellä saimme yllätykseksemme tietää, että tulossa onkin toinen poika! Ajatukseen kesti vähän totutella, mutta nyt en osaisi ajatella mitenkään enää, että luvassa olisikin tyttö. Rakenneultran hyviä uutisia juhlistettiin vauvanvaatteella ja suklaalla. 


Kaikki liikunta ja treeni on koko raskausajan ollut hirmuisen vähäistä. Ensimmäiset kuukaudet vaivasi kova väsymys ja pahoinvointi - puhumattakaan, että oli pimeä talvi. Kävin vain muutamia kertoja salilla. Ja selän huono kunto tuntuu kyllä nyt, kun sadatta viikkoa kantaa tätä kahtakymmentä raskauskiloa. 

Äitiyspakkaus! Ei epäilystäkään, halusin tälläkin kertaa nimenomaan tuon pakkauksen. Onhan se hieno suomalainen juttu ja tuntuu vähän kuin joululta, kun sen saa avata! 

Takkikuva on maaliskuulta ja voin sanoa, että fyysisen liikkumisen kannalta maalis- ja huhtikuu olivat kaikista hankalimmat. Liitoskipuja, jatkuva pissihädän tunne, vauva painoi lantiota... näiden kuukausien aikana muodostui (virheellinen) varmuus siitä, että tämä vauva ei varmasti mahassa malta laskettuun aikaan asti olla. 


Liikuntaikävään uusia treenivaatteita. Voi kuinka odotan, että noita pääsen vielä joskus käyttämään!!

Vauva tykkäsi aika paljon hengata peppu alaspäin ja tämä aiheutti tietysti osaltaan vähän stressiä. Makoilin muutamat illat alaviistossa ja koetin ohjeistaa tyyppiä kääntämään pään etelää kohti. Ja kääntyihän se sieltä lopulta. Tosin vasta joskus 30+ viikoilla. 

Huhtikuun 12. päivä teimme asuntokaupat tästä uudesta kodista ja sitä juhlisti lasilliset rose-pommacia. 


Kevään isoin yllätys oli kavereiden järjestämä pieni babyshower-kahvittelu. Tulin siitä NIIN iloiseksi! 

Muuttamisen aikoihin olo oli aika kömpelö ja kiristelinkin hermoja, koska olisin halunnut tehdä paljon enemmän remppahommia uudella kodilla. Ihan hassua nyt nähdä kuvia vanhasta kodista - kotiuduimme tänne uuteen kyllä tosi nopeasti! 

Fyysinen väsymys painoi vielä toukokuun alussa (toisin kuin nyt!!!) ja koetin makuulta käsin saada tavaroita leijumaan itsestään paikoilleen. 


Toukokuun loppupuolelle siirryttäessä olo alkoi olla mitä mainioin.

Noina viikkoina aikana tein paljon pieniä reissuja Nopsun kanssa, koska olin varma, että "tämä on viimeinen kerta kahvilla/Helsingissä/yms. vähään aikaan." No joo, aika paljon tässä on ehtinyt...


Toukokuun lopulla tehtiin myös päätös vauvan nimestä. 

Synnytyskassin suklaan versio 100, joka sekin on jo syöty. En oikeasti tarvii edes enää mitään suklaita tuohon vaiheeseen, kunhan vaan pääsisi synnyttämään! 

Vadelmanlehtiteen pitäisi vahvistaa kohtua ja edistää siten synnytyshommia. Yksi paketti juotu ja.. no, ihan hyvää se oli. Vauvakin tykkää nauttia sitä - mahassa. 


Tutit ja pullot ovat olleet jo kuukauden odottamassa. Samoin kuin vaatteet ja sängyt ja muut, joita jossain vaiheessa luulin, etten edes ehdi laittamaan valmiiksi. 

Tällä viikolla olen tehnyt reippaita lenkkejä hyvässä säässä ja ainut mitä saan aikaan, on selän kipeys. 

Rivitaloelämästä nautimme kyllä koko perhe, etenkin tuo meidän pikkuisin. Takapiha on lämpimällä säällä toinen olohuone, joka parhaimmillaan sisältää uima-altaan :) 

Tämmöinen matka on tultu tuolta vuosi sitten alkaneesta "yrityksestä" tähän tämän hetken yritykseen saada vauva masusta syliin! Aikamoinen matka! Kovasti toivon, että seuraava postaus saisi jo olla se, jossa kerron pienen ihmeen olevan viimein saapunut 💙

13.6.2017

HEI VAUVA, MIKÄ KESTÄÄ?



Koska en pysty tällä hetkellä kirjoittamaan mitään järkevää, koska ainut, mikä mielessä pyörii, on että "tule jo", niin piristän päiväänne kuvalla, jossa on aika söpö pieni palomies. Ja tuota noin.. kyllä tuota isompaakin palomiestä ihan katselee ;) Eilen oli Helsinkipäivä ja kaikilla paloasemilla avoimet ovet. Sadepäivä teki sen, että Nopsu oli tuolla vierailuhetkellään ainut lapsi ja saikin yksityiskierroksen kaikkiin paloaseman ihmeellisyyksiin. Neuvolakäynti teki puolestaan minulle sen, että oli pakko jäädä pariksi tunniksi itkemään kotiin. 

On tosi hankala ymmärtää, että nyt ollaan lasketun ajan yli, eikä vauva vieläkään ole täällä. Kaikki omassa olossa tuossa kuukausi sitten viittasi siihen, että ei varmasti tulla menemään tänne asti yhdessä koossa. Ja kun on ihminen, jota ärsyttää yli kaiken jo myöhässä oleva bussi, niin entäs myöhässä ole vauva?

Ja neuvolakäynti ei tosiaan rauhoittanut mieltä yhtään, sillä kuulin, että yliaikaisia raskauksia aletaan käynnistelemään vasta 42+2! Siis että vasta 29.6. tätä vauvaa alettaisiin auttamaan ulos. Ja kun olen ymmärtänyt, että esim. kalvojen puhkaisu (jos ollaan jo vähän auki) on aika lempeä keino kertoa kropalle, että nyt vauva saisi alkaa syntyä, niin en ymmärrä, miksi sitä pitäisi venyttää tuonne asti. Seuraava neuvolakäynti itsellä on ensi viikolla maanantaina ja sitten kai joku yliaikaiskontrolli vasta 41+5 tienoilla. Jestas sentään, minkä kokoisia vauvat on jossain mörköviikolla 43?!?

Eikä stressiä yhtään vähennä se, että J:n loma ns. kuluu hukkaan tässä koko ajan JA että minun parhaan ystävän häät on 30.6. Olin kyllä varautunut menemään tuonne vihkimiseen parin viikon ikäisen vauvan kanssa, mutta en siihen, että pahimmassa tapauksessa olisin tuolloin vasta synnyttämässä :( 

TOKI on mahdollista, että vauva syntyy vielä vaikka TÄNÄÄN, mutta jotenkin tuosta lauseesta on lähtenyt maku, kun sitä on jo melkein pari viikkoa tässä itselleen hokenut. Että "eiköhän se tässä lähipäivinä..." 

Pitäkäähän ystävät siellä peukut pystyssä, että pikkuinen lähtisi ihan luonnollisesti TÄSSÄ LÄHIPÄIVINÄ saapumaan maailmaan. Me oltaisiin täällä TOSI valmiina! 🙏🙏🙏🙏🙏

ps. aika monta kapitaaleilla kirjoitettua sanaa - SORI! 👻

8.6.2017

EVÄSRETKELLÄ LEIKKIPUISTOSSA (JA SYNNYTYSNAAMA)


Tällä viikolla on saatu nauttia ihan mahtavasta kesäsäästä ja päätettiinkin yksi iltapäivä lähteä eväsretkelle mukavaan leikkipuistoon. Tämä vauvan saapumisen odotus tekee semmoisen kumman olotilan päähän, jossa kuukausi aikaa vain soljuu ohi... muistan viimeksikin, etten muista juuri mitään, mitä olisin tehnyt sen syyskuun aikana, kun olin Nopsusta äitiyslomalla ennen hänen syntymäänsä. Sinänsä aivan järjettömän pöhköä, koska voisi vaikka opiskella jotain tai tehdä mitä vaan hyödyllistä, mutta jotenkin aivot menee semmoiseen "kohta sä synnytät" -moodiin ja minkä tahansa asian tekeminen vaatii tuhat ponnistusta enemmän, kuin tavallisesti. 


Hetkellisesti kuitenkin sain järkeni takaisin ja tajusin, että vietetään lähes kaikki iltapäivät tällä hetkellä vapaalla koko perhe. Siispä ilo irti siitä; kotoa eväsleivät mukaan, kaupan kulmalta mansikoita ja kirsikoita reppuun - suunnaksi Kurranummen leikkipuisto. Tuo Tapanilassa oleva puisto on ihan superkiva ja ruotsalaistyylisesti (?) valvottu päivisin, eli siellä on ehjät lelut, siisti sisävessa ja muutenkin aina pari ylimääristä aikuista paikalla. Koska puisto sijaitsee Helsingin puolella, siellä on myös arkisin tarjolla lounasta lapsille ja koululaisille. Mikä mahtava juttu! Olen kyllä (taas) niin kateellinen tuosta naapurikunnan paremmasta kyvystä järjestää asioita. 

Hei huomatkaa ylemmässä kuvassa ns. synnytysnaama, jota yksi tuttuni hyvin kuvasi lauseella "Ja se synnytysnaama, mikä juttu sekin on? Yksi aamu heräät ja peilistä katsoo perse!" 😆 Samaistun. Kolme kiloa turvotusta pelkästään kasvoissa. Arrghh.. kauanko vielä tässä joutuu odottelemaan? Nyt mennään jo 39+4. Nopsu alkoi syntymään 39+5. 



Puiston parhaita juttuja oli kahluulampi, jossa sai läträtä vedellä ja nämä hienot autot, joissa Nopsu sai kuvitella olevansa ihan oikea hinausauton kuljettaja. Itse jaksoin mainiosti menossa mukana. Siis voitteko kuvitella, että eilen askelmittarin mukaan kävelin lähes 7000 askelta ja 5 kilometriä!? Ihan käsittämätöntä, että näin viimemetreillä liikkuminen on yhtäkkiä helpompaa ja muutenkin kaikki enteilevät (kuukausia läsnä olleet) oireet ovat lähes kadonneet. Jösses sentään, meinaako se jäädä asumaan sinne? 


Loppuun vielä jaettava Nopsun eilinen sydämen sulattava lausahdus. Katsottiin kaupassa ohi kävellessä sellaista pyörän peräkärryä, johon saa kaksikin lasta mahtumaan. Nopsu mietti, että ostettaisiin semmoinen ja minä vastasin, että tuollainen voisikin olla kiva, sitten kun pikkuveli osaa istua ja voisitte yhdessä olla kyydissä. Kysyin vielä, että "Mitä luulet, uskaltaisikohan pikkuveli kyytiin?" Johon Nopsu hyvin asiaa miettien: "No, me voitaisiin ottaa joku lelu vaikka mukaan tai eväitä. Ja minä voisin halata pikkuveljeä ja antaa pusuja." 

Tiedän jonkun, josta tulee maailman paras isoveli 💙

Miten teillä muilla on nautittu näistä kesäisistä päivistä? 



5.6.2017

RASKAUSVIIKKO 40 ALKUUN - JOKO TÄLLÄ VIIKOLLA NÄHTÄISIIN?


Milloin se vauva oikein syntyy? Syntyykö se pian? Miten se syntyy? Kestääkö siinä taas ihan kamalan kauan? Miten kamalan kipeää se tekeekään? No syntyisi nyt jo! Voi apua, jos se syntyy tänä yönä. Syntyis vasta huomenna. No, syntyisi nyt jo!!

Tässä ote ajatuksistani viime päivinä - ei niin väliä mikä päivä tai vuorokauden aika, tuo sama nauha pyörii siellä ihan nonstoppina :) Eilen lähti käyntiin raskausviikko 40 ja laskettu aika on tämän viikon sunnuntai. Olisin tosi valmis jo siihen, että koko homma olisi OHI ja vauva täällä. Sen sijaan itse synnytys jännittää tosi paljon. 

Olen koko raskauden ollut varma, että pikkuveli tulee maailmaan veljeänsä aikaisemmin. Myös tässä viime päivinä on ollut kaiken sortin ihmeellisiä tuntemuksia, joista olen (väärin) aavistellut synnytyksen starttaavan minä hetkenä hyvänsä. No okei, eilen koko illan ja yön olin varma, että tulee joko vauva tai oksu, sillä oli niin kamalan huono olo. Vaan eipä tullut kumpaakaan. Nopsun kohdalla se synnytystä enteilevä tulppa tuli 39+3, synnytys lähti alkuun 39+5 ja vauva oli sylissä 40+2. 

Muuten tässä on elämä rullaillut ihan mukavasti. Uusi koti on tosi ihana, varsinkin kesäisinä ja lämpiminä päivinä, kun ovi takapihalle saa olla koko ajan auki. Ollaan nähty lähellä asuvia ystäviä ja erityisesti mun sydäntä aina lämmittää katsella, kun Nopsu leikkii ystävänsä Milon kanssa. Nuo pojat on niin saman luonteiset, ettei voi uskoa. Parhaiten ehkä asiaa kuvaa se, että yksi kerta kun oltiin pitkästä aikaa Milon luona, niin ekan tunnin jälkeen Nopsu totesi onnellisena, että "tosi ihana leikkiä Milon kanssa". Tämän tunnin aikana pojat eivät olleet jutelleet keskenään ollenkaan, molemmat vaan leikkivät samassa huoneessa rauhassa omia touhujaan välillä jotain lelua yhdessä tutkien. Suloiset mussukat! Kyllä sitä juttuakin sitten pikkuhiljaa tuli ja hauska seurata, miten (suomalaisessa päiväkodissa oleva) poika luontevasti puhuu Nopsulle suomea, vaikka kotikieli on ruotsi. Tässä meillä nyt pojat yhdessä omatoimisesti leikkien jälkeen halusivat järjestää kaikki traktorit ja tukkirekat kauniisti hyllyn päälle riviin. Ihania hetkiä ja muistoja. 

Eilen kävi kylässä Nopsun kummiperhe tutustumassa uuteen kotiimme ja saatiinkin supermies-Kaitsulta tuhat hyvää vinkkiä kaikkiin remonttihommiin. Ihmeellistä, miten jollekin on suotu lahjakkuus kaikessa pianonsoitosta talonrakennukseen!

Tajusin kuulkaa muuten, etten koskaan muistanut täällä blogin puolella mainita Oot niin ihana -arvonnan voittajaa! Arpaonni osui viimeisen vastaajan kohdalle ja hänelle paketti on jo reilu viikko sitten laitettu matkaan :) 

Mukavaa kesäkuun ensimmäistä kokonaista viikkoa kaikille! Vaikka keli on vähän viileä, niin tuo vihreys on kyllä aivan ihanaa 🌳🌳🌳


1.6.2017

VANHAT PROFIILIKUVAT - KEIKKOJA, REISSUJA & RAKKAUTTA

Blogeissa on viime aikoina pyörinyt "vanhat profiilikuvat" haaste ja onkin hauska ollut kurkistella seuraamiensa blogien kirjoittajien menneisyyttä näin muutaman kuvan kautta. Itse ajattelin, että mulla tuskin kovin montaa profiilikuvaa Facebookista löytyy - NO OLIHAN NIITÄ 91!! 

Tässä kun pienimuotoinen tylsistyminen vaivaa liikuntarajoitteisena ja ajatusten ollessa täysin jotenkin vain kiinni tulevassa synnytyksessä, niin pieni hömppäpostaus on juuri paikallaan. 


Eka kuva, mikä löytyi. Tosin en usko, että tämä on eka profiilikuvani koskaan. Tämä kyseinen kuva on otettu muinaisen (ei kai sitä enää ole olemassa?) City-lehden kuvauksissa. 


No sitten on "vähän" näköjään käsiteltykin tätä kuvaa, tirsk. Mutta joo, mulla on nähty siis kyllä ihan todella tumman ruskea tukka myös. Tämä oli kyllä jotenkin ihana väri myös! 


Lisää mallikuvia. Tämä oli jotain höpöhöpö-testikuvia, jotka kai (?) eivät koskaan päätyneet minnekään, mutta puissa olen kiipeilemässä ja muistan vaan, että oli aivan sai-raan kylmä päivä ja palelin varmaan viikon ton kuvauksen jälkeen. 


Berliini!! Olin Berliinissä kesän 2010 työvaihdossa ja toimin lähes joka viikonloppu majatalona jollekin Suomesta käymässä olleelle kaverille. Muistelen, että Maikku ja Laura olivat kylässä tässä kohtaa ja nappasivat tämän kuvan. 


Yksiä siisteimpiä muistoja elämässä on olleet keikat bändin kanssa. Ai että, ai että, ai että... 


Tämä oli mun ja J:n ekalta yhteiseltä ulkomaanmatkalta! Lähdettiin laskureissulle Bulgarian Banskoon. Ja ei ole edes liioiteltua sanoa, että tuon reissun jälkeen tiesin tässä olevani sen ihmisen, kenen kanssa haluan elämäni viettää. Oltiin tuossa vaiheessa seurusteltu vasta muutama kuukausi, mutta jotenkin reissussa oleminen näytti selkeästi sen, että ollaan niin saman tyyppisiä ihmisiä ja yhdessä oleminen niin hirmuisen mutkatonta ja mukavaa, että mitä hittoa tässä enää muuta miettimäänkään <3 


Ja sitten hyppy meidän "kihlajaiskuvaan". Minä tosin aina vähän kritisoin tätä kuvaa, että yleensä kai kihlakuvassa on asian molemmat osapuolet, mutta riittää kuulema, että toinen on kameran edessä ja toinen takana. Kuva on otettu muutama tunti ennen kosintaa, Tallinnassa. 


Japani 💕💕💕


Ja päätämme menneisyyden kuvakavalkaadin tähän vuoden 2013 odotuskuvaan, jossa muistan ajatelleeni, että mahani on VALTAVA. Haha, no vähänpä tiesin - ja vielä vähemmän siitä, että neljän vuoden päästä löydän itseni samasta olomuodosta vielä kerran uudelleen. 

Pää menee aina ihan pyörälle, kun miettii sitä, millaisessa sosiaalisen median luontevassa viidakossa tämän hetken teinit ja nuoret kasvavat. Itse tosiaan olin jo kokopäivätyössä ja ehkä 25 vuotias, kun Facebook syntyi. Sitä ennen jos halusi johonkin puolituttuun yhteyden, oli kyseltävä puhelinnumeron perään tai ehkä sähköpostiosoitteen. Tiedättekö, siihen aikaan kun aloin miettimään J:tä vähän siltä kannalta, tietenkin pyysin hänet face-kaveriksi ja ekana hyökkäsin katsomaan tottakai, että onko hän sinkku vai ei. Muistatteko? Joskus tämmöinenkin tieto oli facessa ihan yleisesti nähtävillä/kerrottavissa! Ja J bongasi yhtenä syksyn 2010 päivänä minun päivityksen, että olen ostanut asunnon ja lisäsi siitä kommentin meidän työsähköpostivaihdon perään. Ja siitä se tuparikutsun kautta sitten vähän niinkun lähti. Sen verran nopeasti, että noin tunnissa oltiinkin sovittu jo ekat treffit, koska.. mitäs sitä odottelemaan, kun rakkaus on nurkan takana ;)

No, mitäs olette mieltä, jatkanko vielä tämmöistä turhanpäiväistä jaarittelua vai saisinko edes jotain pientä aikaan, kun kun Nopsu on aamun hoidossa? 😁

29.5.2017

UUDEN KODIN ESITTELY!





Olohuone


Suurin panostus koko kotiin oli lattioiden hionta ja lakkaus. Samalla tavalla käsiteltiin myös portaat ja porraskaide. Kiitos Parketti Kemppainen - loistavaa työtä! Kaikki seinät maalattiin ja voin sanoa, että jos valkoinen seinä on 12 vuotta vanha, se ei enää ole valkoinen. Seinät olivat myös täynnä kiinnitysjälkiä ja tahroja. Yleisilme raikastui näiden myötä valtavasti. Näkisittepä kaikki "ennen" kuvat! Harmittavasti ne on otettu, kun ollaan käyty katsomassa tätä asuntoa, joten en tietenkään voi niitä täällä blogissa jakaa, kun ne on toisten kodista otettuja. 

Uusi sohva sopii olohuoneeseen täydellisesti, mikä oli iso helpotus, sillä ostimmehan sohvan vähän sokkona. Sohva myös on hintansa väärti istumamukavuudessa.





Keittiö


Keittiössä hioimme työtason, koska se oli paikoittain hyvin kulunut, pinttyneen likainen ja siinä oli palojälkiä kuumista kattiloista. Todella hyvä lopputulos! Seinän kaakelit oli semmoista vaaleaa ruskeaa ja siellä täällä karmeita vihannesasetelmia. Kolme kerrosta kaakelimaalia teki ihmeitä! 

Ostimme myös uuden pyöreän ruokapöydän, johon jossain vaiheessa hankimme uudet tuolit.



WC


Alakerran vessaan vaihdettiin vetimet, jotka olivat aika rumat, isot, metalliset (ja myös kuluneet sekä pinttyneen likaiset). Lattian saumoja ei oltu aikoihin (koskaan?) kunnolla jynssätty puhtaaksi ja nekin on nyt hinkattu harmaanruskeasta takaisin valkoiseksi. 



Makuuhuone


Vaalean siniset seinät saivat kenkää ja niistä tuli raikkaan valkoiset. Muuten huone on aikalailla sellainen, kuin se olikin. Tämäkin huone elää vähän vauvan myötä, sillä jossain vaiheessa pinnis lähtee pois ja saamme enemmän tilaa huoneeseen. Haaveilen myös sängynpäädystä ja matto on ostamatta.




Nopsun huone


No niin, tästähän ei pitänyt tulla Nopsun huone, vaan tarkoitus oli ottaa tuo tapetti pois.. kunnes Nopsu näki sen, ihastui ja totesi niin päättäväisesti, kuin kolmevee vaan voi, että tämä on hänen huoneensa. Ei me sitten raaskittu häneltä sitä viedä pois, muutto kun vähän jännittävä asia muutenkin.  Muut seinät tässä huoneessa olivat harmaat ja ne maalasimme valkoiseksi.




Mancave


Tästä on tarkoitus tulla Nopsun huone sitten, kun vauva muuttaa omaan huoneeseensa, jonka haluamme sijainnin takia olevan tuo Nopsun nykyinen. Nyt tässä huoneessa on ensisijaisesti yksi aikuisen nukkumapaikka sekä J:lle pieni työpiste, jotta hän pystyy vauvan saapumisen jälkeen tekemään osan töistä kotona.



Kylpyhuone

Kylpyhuoneesta nyt ei kummempia kuvia, koska se jää odottelemaan jossain vaiheessa tapahtuvaa kalusteiden vaihtoa. Sielläkin vaihdoimme vetimet ja työnalla on sekä seinien että lattian laattojen saumojen puhdistus. Tähän asti olen koettanut käydä suihkussa vähän puoliksi silmät kiinni, koska noitakaan saumoja ei todella ole hoidettu aikoihin.





Piha


Ehkä paras juttu kuitenkin näin kesällä on oma piha 🌳

Siinäpä katsaus meidän uuteen kotiin! Miltä näyttää? Ihanaa, kun pääsin vihdoin esittelemään tämän teille kaiken uurastuksen ja järjestelyn jälkeen! Toki tänne mahtuu paljon vielä sisustushaaveita, ihan jokaiseen huoneeseen. Mutta niitä voi tehdä sitten ajan kanssa ja kun säästöpossuun kertyy sisustusrahaa.

Ihanaa aurinkoista viikkoa! Täällä toivotaan kovasti jo, että tämä olisi viimeinen kokonainen viikko kolmihenkisenä perheenä ja pian päästäisiin jo tapaamaan pikkuveli 💙



25.5.2017

YKS PIENI HOIDETTAVA HOMMA...


Tällä viikolla se viimein iski. Synnytysjännitys. Tähän asti koko synnytys on tuntunut jotenkin kaukaiselta ja lähinnä siltä, etten jaksaisi koko urakkaa. Siis tarkoitan niinkuin että ei huvittaisi. Voisiko se vauva vaan saapua jollain pikatoimituksella tuohon ovelle tai joku muu hoitaa homman?

Tiistaina neuvolassa hoitaja totesi, että vihdoin pikkuritarin pää on kiinnittynyt lähtökuoppaan, eli enää ei tarvitse soittaa ambulanssia, mikäli lapsivedet menisi. Juteltiin samalla siitä, missä vaiheessa kannattaa ajatella lähteä sairaalaan, ottaen huomioon oman ekan synnytyksen ja muun. Oikeastaan ainut varma on se, ettei mikään ole varmaa ja että aina kannattaa soittaa synnärille ja kysyä arviota. Vaikka ekan synnytyksen avautumisvaihe oli minulla poikkeuksellisen pitkä, saattaa toinen tulla huomattavasti vauhdikkaammin.

Itsellä on kyllä ihan se fiilis, että sitten kun ne kunnon supistukset alkaa, niin sieltä se poika sitten tulee, eikä meinaa. Tuntee tyypin hengaavan jo niin alhaalla ja semmoista pientä jomotusta/supistuksen tunnetta on ihan päivittäin. Tosi kuumottava uusi ÄÄNI on muuten se, että kalvot napsuu. Jep. Kalvot voi napsua, googlaa vaikka. Naps. J kuulee sen kans. Ihan täysin semmoinen olo, että yksi kerta toi napsaus on yhtä kuin vedenpaisumus ja sit mentiin :) 

En muuten kestä tuota Nopsun synnytyksestä otettua kuvaa - pliis rakkaani, ei tuosta kulmasta enää kuvia musta toista kertaa, jooko? Näyttää, kun olisi tulossa kolmoset! 

Koko synnytys tuntuu tällä hetkellä vähän pelottavalta ja ensimmäinen jännitys on tietysti Nopsun saaminen turvallisesti hoitoon. Kata on meidän pelastava enkeli ja luvannut olla puhelimen päässä lähes ympäri vuorokauden. Riippuu vaan tosiaan täysin vuorokaudenajasta, että viedäänkö me Nopsua jonnekin vai tuleeko Kata taksilla tänne meille. Samaan aikaan soitan sitten Joensuuhun äitille ja siskolle, niin että jompi kumpi heistä alkaa katsella seuraavaa mahdollista junaa, jolla saapua paikalle. Näin Kata vapautuu takaisin omaan arkeensa viimeistään vuorokauden sisällä. 

Itse synnytykseen suhtaudun jotenkin aika avoimin mielin. Sitä kun ei voi itse hallita eikä päättää. Se alkaa kun alkaa ja menee kuten menee. Olen hyvin avoin kaikille lääkkeille ja puudutteille. Näen kuitenkin parhaaksi hoitohenkilökunnan tehdä ratkaisut, mitä annetaan ja missä vaiheessa. Ponnistaa haluan kyljellään tai kontallaan - toivonkin, että se otetaan huomioon, koska viimeksi olin niin sumussa siinä kohdassa, että tein vaan mitä pyydettiin ja ponnistin siis puoli-istuvasti, joka ei ehkä ollut paras ratkaisu. 

Ihan hullua kyllä, että vauva saattaa olla täällä jo muutamien päivien päästä - tai sitten vielä kuukauden ajan odotellaan! En tiedä kumpi ajatus kauhistuttaa enemmän 🙈

Taaskin otetaan lämmöllä vastaan hyviä ajatuksia, vinkkejä ja tsemppiä synnyttämiseen liittyen 💝